- IT / Tietohallinto
- Järjestelmäsuunnittelija
- Jyväskylä

Kotisivu Jyväskylän yliopisto
Tule Digipalveluihin
JÄRJESTELMÄSUUNNITTELIJAKSI 2.1.2024 tai sopimuksen mukaan toistaiseksi voimassa olevaan tehtävään.
Jyväskylän yliopiston digipalvelut on vuonna 2007 perustettu IT-palveluyksikkö, jossa työskentelee noin 90 alan ammattilaista osana Yliopistopalveluita. Digipalvelut tuottaa ja kehittää yliopiston tarvitsemien IT-palvelujen lisäksi ratkaisuja ja palveluja myös muille asiakkaille lähinnä yliopisto- ja korkeakoulusektorilla. Digipalveluissa koulutuksen, tutkimuksen, verkkosivujen ja raportoinnin käyttämien keskitettyjen tietojärjestelmien kehittämisestä ja palveluista sekä henkilöstön IT-taitojen koulutuksesta vastaa Kehittämispalvelut.
Haemme IT infrapalveluihin järjestelmäsuunnittelijaa. Tehtävänä on toimia palvelinalusta-tiimin jäsenenä tietojärjestelmäpalveluiden kehityshankkeissa, palveluintegraatioiden toteutuksissa ja palvelujen sekä järjestelmien vastuullisena ylläpitäjänä. Tehtäviin sisältyvät erilaiset Linux-järjestelmäalustat ja erilaisten tietojärjestelmäpalvelujen integrointi yliopiston monipuolisessa IT-toimintaympäristössä. Tehtäviin sisältyvät infrastruktuurin osalta mm. virtualisointiratkaisut (VMware), tallennusjärjestelmät, varmuuskopiointiratkaisut, keskitetysti ylläpidetyt Red Hat Enterprise Linux palvelin- ja työpöytäalustat, postijärjestelmät, sekä erilaiset järjestelmäintegraatiot.
Edellytämme soveltuvaa korkeakoulututkintoa tai vastaavia tietoja ja taitoja. Lisäksi hakijalta edellytetään osaamista Linux-pohjaisten palvelujärjestelmien (RHEL) kehittämisestä, keskitetyn palvelin- ja työasemahallinnan työkaluista, käyttäjähallinnan järjestelmäpalveluista ja palvelujen teknisistä integraatiorajapinnoista. Tehtävien suorittamisessa edellytetään soveltuvaa ohjelmointi- ja skriptauskielien (esim. perl, php, python, shell-skriptit) osaamista järjestelmäintegraatioiden ja automatisointien toteuttamiseksi. Edellytyksenä on myös tehtävän edellyttämän osaamisen jatkuva kehittäminen ja syventäminen.
Järjestelmäsuunnittelijan tehtävässä edellytetään tiimityöskentelytaitoja, oma-aloitteisuutta, itseohjautuvuutta ja asiakaspalvelutaitoja, sekä kykyä kommunikoida sujuvasti suullisesti ja kirjallisesti suomen ja englannin kielillä.
Eduksi katsotaan versionhallintajärjestelmien tuntemus, kokemus hallintatyökalujen (RH Satellite, Ansible, Puppet) käytöstä, Apple-laitteiden (macOS, iOS) keskitetystä hallinnasta, tietojärjestelmien automatisoinnista sekä vähintään 5 vuoden työkokemus tehtäväalueesta. Lisäksi tehtävien suorittamisessa on etua tietojärjestelmien ja palvelutoteutuksien arkkitehtuurisuunnittelusta.
Mitä tarjoamme
Pääset osaksi innostavaa ja lämminhenkistä työyhteisöä, jossa tukenasi on laaja asiantuntijoiden verkosto. Monipuolinen henkilöstökoulutuksemme tarjoaa sinulle mahdollisuuden jatkuvaan oman osaamisen kehittämiseen. Huolehdimme hyvinvoinnistasi tarjoamalla sinulle hyvän työterveyspalvelun ja huippuluokan liikuntapalvelut ja -edut. Voit käyttää työajastasi kaksi tuntia viikossa liikunnan harrastamiseen. Liukuva työaika ja mahdollisuus etätyöhön tukee työn ja vapaa-ajan välistä tasapainoa.
Järjestelmäsuunnittelijan palkka määräytyy yliopistojen palkkausjärjestelmän muun henkilöstön tehtävien vaativuustason 9 (3150,68 €/kk) perusteella. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työstä suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa. Kokonaispalkka työsuhteen alkaessa on noin 3340-3750 euroa kuukaudessa riippuen aiemmasta osaamisestasi ja kokemuksestasi.
Tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella henkilöturvallisuusselvitys (Turvallisuusselvityslaki 726/2014). Turvallisuusselvitysmenettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Tehtävää ensimmäistä kertaa valittaessa käytetään kuuden kuukauden koeaikaa.
Lisätietoja antaa: Hannes Juutilainen, tiimivetäjä, puh. +358503278987, email: hannes.p.juutilainen@jyu.fi ja Miska Sulander, IT infrapalvelujen päällikkö, puh. 050 3365401, email: miska.sulander@jyu.fi
Sähköiseen hakulomakkeeseen tulee liittää:
1) Ansioluettelo (cv)
2) Motivaatiokirje (=hakemus)
3) Muu liite, jolla hakija haluaa osoittaa kelpoisuutensa ja ansionsa tehtävään.
Mikäli tunnistit itsesi ilmoituksesta ja kiinnostuit tehtävästä, jätä hakemuksesi viipymättä sähköisellä hakulomakkeella, kuitenkin viimeistään 15.12.2023. Haastattelemme hakijoita haun aikana ja teemme valinnan heti sopivan henkilön löydyttyä.
To apply for this job please visit ats.talentadore.com.

Jyväskylän yliopiston Digipalvelut on osa yliopistopalveluja. Jyväskylän yliopiston Digipalvelut on vuonna 2007 perustettu digipalveluyksikkö, jossa työskentelee lähes 100 alan ammattilaista. Digipalvelut vastaa yliopiston digistrategian toimeenpanosta, SaFe-pohjaisen kehitysmallin koordinoinnista, sovelluskehityksestä ja ylläpidosta, asiakastuesta, IT-infrastruktuurin kehittämisestä, tietoturvasta ja kokonaisarkkitehtuurista
Jyväskylän yliopisto on 2500 asiantuntijan ja 14 500 opiskelijan ihmisläheisestä yhteisöstä jokaisen on helppo löytää paikkansa. Meille on tärkeää, että yhteisömme jäsenet voivat hyvin ja heillä on mahdollisuudet kasvaa ja kehittyä. Kaunis puistokampuksemme sijaitsee Jyväskylän keskustassa. Olemme savuton ja tuoksuton työpaikka. Jyväskylän yliopisto on Keski-Suomen kolmanneksi suurin työnantaja.